TULEVAISUUDEN TAIDEKASVATTAJA

 Missä vielä kehittyä?

Ajattelen, että olen varhaiskasvatuksen taidekasvattajana vielä aivan alkutekijöissään, vaikka työuraa sekä opintoja on jo paljon takana. Taidekasvatus on minulle edelleen osa-alue, johon minun pitää saada rohkeutta ja uskallusta tehdä spontaanisti ja päästä irti ajatuksesta, että musiikkikasvatuksessa tulisi käydä läpi jotain tiettyjä musiikin osa-alueita vaan tärkeintä on kokemus ja tunne. Haluaisin yhdistää tulevaisuudessa taidekasvatukseen yhä enemmän leikkiä. Leikillä ja taiteella on paljon laadullisia yhteyksiä (Pääjoki, 2011).  Kuten jo aiemmin mainitsin, taidekasvatuksessa ei ole tärkeintä valmis lopputuotos, vaan itse tekemisen prosessi. Lasten taiteellisessa toiminnassa on yhteneväisyyksiä leikkiin juurikin siinä, että taiteessa ja leikissä ei kummassakaan tavoitella tiettyä lopputulosta, vaan itse tekeminen on toiminnassa tärkeintä (Pääjoki, 2011). Ajattelen, että haluan kehittää oppimisympäristöä yhä enemmän sellaiseksi, jossa taiteellisuuden ja ilmaisun mahdollistavat välineet ja tarvikkeet ovat lasten nähtävillä ja saatavilla, eivätkä piilossa kaapeissa kasvattajien takana. Taiteellinen toimijuus mahdollistuu paremmin silloin, kuin kasvattajat tarjoavat sytykkeitä ja mahdollisuuksia toimijuuteen. Vuorovaikutus on vahvasti yhteydessä ja läsnä lasten taiteellisessa toimijuudessa (Pääjoki, 2011).

Aiemmin pohdin sitä, kuinka olen huolissani siitä, että kasvattajat kokevat ihan pienten lasten taidekasvatuksen vaikeaksi, koska he kokevat, ettei pieniä voi ottaa mukaan taidehetkiin. Myös Pääjoki (2011) nostaa esiin sen, että kasvattajat epäilevät sitä, että pienet lapset eivät ymmärrä taidetta. Kuitenkin pienet lapset ovat hyvin avoimia taiteelle ja osallistuvat myös sen tarkasteluun mielellään. Yhdessä ihmettely riittää, muuta ei tarvita. Tämän haluan sisäistää myös itse tulevana varhaiskasvatuksen opettajana, ei aina tarvita hienoja suunnitelmia, vaan taiteessa pikemminkin hetkeen tarttumista, erityisesti niiden pienten kanssa, joiden kanssa itsekin tulen syksyllä olemaan.

Pohdin luvussa ’’Minä taidekasvattajana nyt’’ sitä, kuinka en koskaan ole tuntenut olevani kovin hyvä taidekasvattajana. Oma epävarmuuteni kumpuaa mitä luultavimmin juurikin lapsuuden kokemuksista, jossa opettajat ovat antaneet minun ymmärtää, etten ole taiteellisesti lahjakas oikeastaan millään osa-alueella. Ajatus siitä, etten ole taiteellinen jäi hyvin vahvasti tajuntaani jo alakoulussa, ei ainoastaan opettajien sanomisien, mutta myös huonojen arvosanojen vuoksi. En yltänyt missään taideaineessa hyviin arvosanoihin, korkein arvosanani oli kuvaamataidosta ja sekin oli vain ’’tyydyttävä 7’’. Ajatus siitä, etten voi enkä kuitenkaan osaa on elänyt näihin päiviin saakka vahvana mielessäni. Kaikki ’’ilmaisun monet muodot’’ -osa-alueen jutut olen työssäni tietoisesti jättänyt muille tiimin jäsenilleni ’’jotka kuitenkin osaavat niin paljon paremmin’’. Tämän (ja aiempien taiteisiin liittyvien kurssien) aikana ajatteluni on onneksi kääntynyt hieman toiseen suuntaan. Olen kursseilta tulleiden tehtävien myötä joutunut hyppäämään omalle epämukavuusalueelleni ja huomannut sekä iloinnut siitä, että minähän olen taidekasvattaja oikeastaan aika hyvä! En odota lapsilta mitään hienoa ja tietyn mallin mukaista työtä. Heittäydyn arjessa hetkeen, musisoimme, draamailemme, tanssimme, hulluttelemme, otamme paperit tai kivet ja maalaamme niihin jotain, mikä milloinkin hyvältä tuntuu. Matka tähän ei ole ollut helppo ja edelleen koen, etteivät kaikki ymmärrä taidekasvatusta, jossa ei synny valmista lopputuotosta. ’’Mitä te saitte aikaan’’? kysymys on kuultu ja se on kysymyksenä hassu. Olen vastannut, ettei oikeastaan mitään, mitä voisi kotiin viedä tai teille näyttää, mutta itse prosessin aikana lapsilla oli hauskaa, itkimme, nauroimme, mietimme tunteita, saimme erilaisia aistikokemuksia ja syntyi monia hyviä keskusteluja. Nämä kaikki ovat tilanteita, joissa lapsi oppii ja oivaltaa sekä tulee hyväksytyksi omana itsenään, mutta koska valmista lopputulosta ei ole kenenkään nähtävillä, kaikki eivät sitä osaa arvostaa tai ainakin se herättää ihmetystä.

Probine (2021) mainitsee, että hän on työssään kohdannut monia opiskelijoita, jotka kokevat ahdistusta taidekasvatusta kohtaan, opiskelijat tuntevat huono minäpystyvyyttä nimenomaan taiteiden opetusta kohtaan. Tunnistan tämän ilmiön hyvin ja minun on helppo samaistua siihen. Kun itselleen vaikeilta tuntuvista asioista saa positiivisia kokemuksia ja minä pystyvyyden tunteita, auttaa se itsetunnon kohoamiseen ja se taas luo innostusta siihen, että kyllä minä pystyn ja osaan opettaa taideaineita tai toteuttaa taidekasvatusta (Probine, 2021). Tämän kaltaisia kokemuksia tarvitsisin itsekin vielä lisää, ja minun täytyykin kehittää omaa itsetuntoani ja minä pystyvyyden tunnetta, jotta pystyn tuottamaan lapsille työssäni sellaista taidekasvatusta, jota haluan. Tiedostan sen, että oma itsetuntoni on taiteen suhteen vielä liian matala, en luota riittävästi siihen, että se mitä lasten kanssa teen ja kokeilen, riittää. Probine (2021) sanoo, että sillä, millaisia henkilökohtaiset kokemuksemme taiteesta ovat, on vaikutusta siihen, kuinka toteutamme taidepedagogiikkaa lasten kanssa.

Haluaisin kartoittaa osaamistani taidekasvatuksen osalta erityisesti siinä, kuinka taidekasvatusta toteutetaan ja millä tavalla siitä hyötyvät tukea tarvitsevat lapset. Nykyään tavallisissa lapsiryhmissä on paljon tukea tarvitsevia lapsia ja itse uskon siihen, että nimenomaan taidekasvatuksella on suuri merkitys tukea tarvitseville lapsille. Taide ja tunteet ovat vahvasti rinnakkain ja kulkevat ikään kuin käsi kädessä. Taidekokemukset jättävät jäljen tunteiden dynamiikkaan, vaikka itse kokemus unohtuisi (Keränen, 2023). Taidekasvatus voi olla osana tukemassa tukea tarvitsevia lapsia. Musiikki voi olla eheyttävää kenelle tahansa, mutta ajattelen, että erityisesti tukea tarvitsevalle lapselle mm. musiikkikasvatuksella voi olla suuri merkitys ja se voi olla yksi pedagogisen tuen muodoista. Musiikki voi rauhoittaa ja auttaa mm. erilaisissa arjen tilanteissa, kuten siirtymissä ja rauhoittaa lasta muissakin arjen tilanteissa (Kaikkonen, ym., 2022). Taideopetukseen tulee voida osallistua kaikkien lasten, katsomatta lapsen tuen tarpeisiin. Opettajana haluan kehittyä siinä, että opin huomioimaan jokaisen yksilölliset tarpeet ja eriyttää taidekasvatusta niin, että ihan jokaisella lapsella on siihen mahdollisuus. Mahdollisuus itsessään on jo nykyään, mutta esimerkiksi musiikkihetket on tähän saakka suunniteltu koko ryhmälle. Jatkossa haluan huomioida lapset yksilöllisemmin, niin että tuen tarpeen lapset saavat kokea ilmaisun iloa, ilman että joudumme taidekasvatushetkissä koko ajan ’’puuttumaan’’ epätoivottuun käytökseen. Minun tehtäväni opettajana on luoda sellainen oppimisympäristö, jossa musiikin ja taiteen ilo on läsnä kaikille. Minun on tärkeää muistaa, että vaikka lapsilla on tuen tarpeita, taidekasvatushetket olisivat sellaisia, joihin he voisivat osallistua osana muuta lapsiryhmää. Lapsi ryhmän yhteiset taidetoimintahetket tukevat vuorovaikutuksen syntymistä, joka taas on avainasemassa yhdessä tekemiseen ja kokemiseen (Kaikkonen, ym., 2022).

Jokaisen lapsen läsnäoloa taidekasvatuksessa on tärkeää kunnioittaa. Kun mietitään tuen lapsia, on opettajana tärkeää huomioida, ettei kaikilta voi edellyttää sellaista osallistumista, jota opettaja on ehkä mielessään ajatellut. Riittää, että on tilanteessa läsnä ja lapsi osallistuu, niin kuin hän kokee itselleen hyväksi. Taidekasvatus tuen tarpeisten lasten kanssa vaatii opettajalta ennakointia ja kykyä muuttaa jo ennalta tehtyjä suunnitelmia (Kaikkonen, ym. 2022). Tässä minun täytyy vielä kehittyä, teen yleensä melko tarkkoja suunnitelmia, sillä pidän siitä, että tiedän ennalta, mitä tulen tekemään. Minun on uskaltauduttava päästämään enemmän luovuus valloilleen ja kuunneltava yhä enemmän lasten ajatuksia toiminnan suunnitteluvaiheessa. Tämä luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteenkuuluvuuden tunne on yksi ihmisen perustarve (Kaikkonen, 2022). Taidekasvatus tukee lapsen mielikuvituksen, itseluottamuksen ja minäpystyvyyden tunnetta ja opettajan tehtävä on luoda lapsille yhdenvertainen mahdollisuus ja lähtökohdat taiteeseen tutustumiseen (Keränen, 2023). Tähän aion pyrkiä tulevaisuudessa ja aion hankkia lisää tietoa aiheesta ja tehdä työtä sen eteen, että minussa tapahtuu muutosta kohti entistä parempaa taidekasvattajuutta.