LÄHTEET

Kaikkonen, M., Pesonen, H., Mäkipää, P. & Kontu, E. (2022). Vaativa tuki taidekasvatuksessa. Teoksessa: Ilmaisun ilo, käsikirja 0–8-vuotiaiden taito- ja taidekasvatukseen. Ruokonen, I. (toim.). PS-kustannus.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. (2021). Pedagogisia jatkumoita ja ilmaisun iloa! Viisivuotiaiden pedagogiikka ja taito- ja taidekasvatuksen nykytila varhaiskasvatuksessa. Haettu 27.1.2023 osoitteesta: https://karvi.fi/wp-content/uploads/2021/05/KARVI_9_2021_TiivistelmaFI-1.pdf

Keränen, J. (2023). Taiteen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa -luento. Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta. Oulun yliopisto.

Moilanen, J. (26.1.2023). Taiteen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa -luento. Kasvatustieteiden- ja psykologian tiedekunta. Oulun yliopisto.

Probine, S. (2021). Becoming an artist/teacher: supporting pre-service teachers to develop their confidence and pedagogical knowledge to effectively and actively teach the arts in early childhood. JOURNAL OF EARLY CHILDHOOD TEACHER EDUCATION https://doi.org/10.1080/10901027.2021.1963890

Pääjoki, T. (2011). Lasten taiteellinen toimijuus. Teoksessa: L. Turja, & E. Hujala (toim.), Varhaiskasvatuksen käsikirja.  PS-kustannus.

Söder, S. (27.1.2023). Taiteen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa -luento. Kasvatustieteiden- ja psykologian tiedekunta. Oulun yliopisto.

Uusikylä, K. (2022). Taito- ja taidekasvatus lapsen onnellisuuden ja luovuuden lähteenä. Teoksessa: Ilmaisun ilo, käsikirja 0–8-vuotiaiden taito- ja taidekasvatukseen. Ruokonen, I. (toim.) PS-kustannus.

ITSEARVIOINTI

Olen syventänyt omaa tietouttani niillä osa-alueilla, joissa koen, että minun täytyy vielä kehittyä. Pidän kurssin tärkeimpänä antina sitä, että olen herännyt ajattelemaan taidekasvatusta ihan uudella tavalla ja tuonut minulle lisää rohkeutta toteuttaa sitä tulevaisuudessa eri tavalla, nauttimaan hetkestä ja luovista prosesseista lasten kanssa. Oma itsetuntoni taidekasvattajana on vielä heikohko, mutta tämä kurssi on antanut minulle varmuutta siitä, että osaan ja pystyn kyllä. Olen pysähtynyt pohtimaan myös sitä, kuinka voin kehittyä ja kehittää omaa toimintaani. Haluan muuttaa pedagogisia toimintatapojani ja nostaa taidekasvatuksen arjessa näkyville paljon enemmän kuin ennen. 

Olen tarkastellut omaa toimintaani ja huomannut, että olen toiminut melko aikuisjohtoisesti, vaikka en ole sitä tarkoittanut. Jatkossa haluan toimia enemmän lapsilähtöisesti ja lakata pelkäämästä liiaksi sitä, mitä muut kasvattajat ovat mieltä siitä, että valmiita lopputuloksia ei välttämättä synny. Koen, että tämä kurssi on sytyttänyt itsessäni ilmaisun ilon kipinän ja tuota kipinää haluan vaalia jatkossa. Toivon, että minulla on mahdollisuus tulevaisuudessa kouluttautua taidekasvattajana lisää, sillä tällä saralla minulla on paljon opittavaa ja olen vasta oppimispolun alkumetreillä. Toivon, että johtotasolla arvostettaisiin taidekasvatusta, sillä johtamisella on merkittävä vaikutus sille, millaiset arvot ja käytänteet päiväkodissa vallitsevat. Arvioisin tämän kurssin itselleni arvosanalla 4. 

TULEVAISUUDEN TAIDEKASVATTAJA

 Missä vielä kehittyä?

Ajattelen, että olen varhaiskasvatuksen taidekasvattajana vielä aivan alkutekijöissään, vaikka työuraa sekä opintoja on jo paljon takana. Taidekasvatus on minulle edelleen osa-alue, johon minun pitää saada rohkeutta ja uskallusta tehdä spontaanisti ja päästä irti ajatuksesta, että musiikkikasvatuksessa tulisi käydä läpi jotain tiettyjä musiikin osa-alueita vaan tärkeintä on kokemus ja tunne. Haluaisin yhdistää tulevaisuudessa taidekasvatukseen yhä enemmän leikkiä. Leikillä ja taiteella on paljon laadullisia yhteyksiä (Pääjoki, 2011).  Kuten jo aiemmin mainitsin, taidekasvatuksessa ei ole tärkeintä valmis lopputuotos, vaan itse tekemisen prosessi. Lasten taiteellisessa toiminnassa on yhteneväisyyksiä leikkiin juurikin siinä, että taiteessa ja leikissä ei kummassakaan tavoitella tiettyä lopputulosta, vaan itse tekeminen on toiminnassa tärkeintä (Pääjoki, 2011). Ajattelen, että haluan kehittää oppimisympäristöä yhä enemmän sellaiseksi, jossa taiteellisuuden ja ilmaisun mahdollistavat välineet ja tarvikkeet ovat lasten nähtävillä ja saatavilla, eivätkä piilossa kaapeissa kasvattajien takana. Taiteellinen toimijuus mahdollistuu paremmin silloin, kuin kasvattajat tarjoavat sytykkeitä ja mahdollisuuksia toimijuuteen. Vuorovaikutus on vahvasti yhteydessä ja läsnä lasten taiteellisessa toimijuudessa (Pääjoki, 2011).

Aiemmin pohdin sitä, kuinka olen huolissani siitä, että kasvattajat kokevat ihan pienten lasten taidekasvatuksen vaikeaksi, koska he kokevat, ettei pieniä voi ottaa mukaan taidehetkiin. Myös Pääjoki (2011) nostaa esiin sen, että kasvattajat epäilevät sitä, että pienet lapset eivät ymmärrä taidetta. Kuitenkin pienet lapset ovat hyvin avoimia taiteelle ja osallistuvat myös sen tarkasteluun mielellään. Yhdessä ihmettely riittää, muuta ei tarvita. Tämän haluan sisäistää myös itse tulevana varhaiskasvatuksen opettajana, ei aina tarvita hienoja suunnitelmia, vaan taiteessa pikemminkin hetkeen tarttumista, erityisesti niiden pienten kanssa, joiden kanssa itsekin tulen syksyllä olemaan.

Pohdin luvussa ’’Minä taidekasvattajana nyt’’ sitä, kuinka en koskaan ole tuntenut olevani kovin hyvä taidekasvattajana. Oma epävarmuuteni kumpuaa mitä luultavimmin juurikin lapsuuden kokemuksista, jossa opettajat ovat antaneet minun ymmärtää, etten ole taiteellisesti lahjakas oikeastaan millään osa-alueella. Ajatus siitä, etten ole taiteellinen jäi hyvin vahvasti tajuntaani jo alakoulussa, ei ainoastaan opettajien sanomisien, mutta myös huonojen arvosanojen vuoksi. En yltänyt missään taideaineessa hyviin arvosanoihin, korkein arvosanani oli kuvaamataidosta ja sekin oli vain ’’tyydyttävä 7’’. Ajatus siitä, etten voi enkä kuitenkaan osaa on elänyt näihin päiviin saakka vahvana mielessäni. Kaikki ’’ilmaisun monet muodot’’ -osa-alueen jutut olen työssäni tietoisesti jättänyt muille tiimin jäsenilleni ’’jotka kuitenkin osaavat niin paljon paremmin’’. Tämän (ja aiempien taiteisiin liittyvien kurssien) aikana ajatteluni on onneksi kääntynyt hieman toiseen suuntaan. Olen kursseilta tulleiden tehtävien myötä joutunut hyppäämään omalle epämukavuusalueelleni ja huomannut sekä iloinnut siitä, että minähän olen taidekasvattaja oikeastaan aika hyvä! En odota lapsilta mitään hienoa ja tietyn mallin mukaista työtä. Heittäydyn arjessa hetkeen, musisoimme, draamailemme, tanssimme, hulluttelemme, otamme paperit tai kivet ja maalaamme niihin jotain, mikä milloinkin hyvältä tuntuu. Matka tähän ei ole ollut helppo ja edelleen koen, etteivät kaikki ymmärrä taidekasvatusta, jossa ei synny valmista lopputuotosta. ’’Mitä te saitte aikaan’’? kysymys on kuultu ja se on kysymyksenä hassu. Olen vastannut, ettei oikeastaan mitään, mitä voisi kotiin viedä tai teille näyttää, mutta itse prosessin aikana lapsilla oli hauskaa, itkimme, nauroimme, mietimme tunteita, saimme erilaisia aistikokemuksia ja syntyi monia hyviä keskusteluja. Nämä kaikki ovat tilanteita, joissa lapsi oppii ja oivaltaa sekä tulee hyväksytyksi omana itsenään, mutta koska valmista lopputulosta ei ole kenenkään nähtävillä, kaikki eivät sitä osaa arvostaa tai ainakin se herättää ihmetystä.

Probine (2021) mainitsee, että hän on työssään kohdannut monia opiskelijoita, jotka kokevat ahdistusta taidekasvatusta kohtaan, opiskelijat tuntevat huono minäpystyvyyttä nimenomaan taiteiden opetusta kohtaan. Tunnistan tämän ilmiön hyvin ja minun on helppo samaistua siihen. Kun itselleen vaikeilta tuntuvista asioista saa positiivisia kokemuksia ja minä pystyvyyden tunteita, auttaa se itsetunnon kohoamiseen ja se taas luo innostusta siihen, että kyllä minä pystyn ja osaan opettaa taideaineita tai toteuttaa taidekasvatusta (Probine, 2021). Tämän kaltaisia kokemuksia tarvitsisin itsekin vielä lisää, ja minun täytyykin kehittää omaa itsetuntoani ja minä pystyvyyden tunnetta, jotta pystyn tuottamaan lapsille työssäni sellaista taidekasvatusta, jota haluan. Tiedostan sen, että oma itsetuntoni on taiteen suhteen vielä liian matala, en luota riittävästi siihen, että se mitä lasten kanssa teen ja kokeilen, riittää. Probine (2021) sanoo, että sillä, millaisia henkilökohtaiset kokemuksemme taiteesta ovat, on vaikutusta siihen, kuinka toteutamme taidepedagogiikkaa lasten kanssa.

Haluaisin kartoittaa osaamistani taidekasvatuksen osalta erityisesti siinä, kuinka taidekasvatusta toteutetaan ja millä tavalla siitä hyötyvät tukea tarvitsevat lapset. Nykyään tavallisissa lapsiryhmissä on paljon tukea tarvitsevia lapsia ja itse uskon siihen, että nimenomaan taidekasvatuksella on suuri merkitys tukea tarvitseville lapsille. Taide ja tunteet ovat vahvasti rinnakkain ja kulkevat ikään kuin käsi kädessä. Taidekokemukset jättävät jäljen tunteiden dynamiikkaan, vaikka itse kokemus unohtuisi (Keränen, 2023). Taidekasvatus voi olla osana tukemassa tukea tarvitsevia lapsia. Musiikki voi olla eheyttävää kenelle tahansa, mutta ajattelen, että erityisesti tukea tarvitsevalle lapselle mm. musiikkikasvatuksella voi olla suuri merkitys ja se voi olla yksi pedagogisen tuen muodoista. Musiikki voi rauhoittaa ja auttaa mm. erilaisissa arjen tilanteissa, kuten siirtymissä ja rauhoittaa lasta muissakin arjen tilanteissa (Kaikkonen, ym., 2022). Taideopetukseen tulee voida osallistua kaikkien lasten, katsomatta lapsen tuen tarpeisiin. Opettajana haluan kehittyä siinä, että opin huomioimaan jokaisen yksilölliset tarpeet ja eriyttää taidekasvatusta niin, että ihan jokaisella lapsella on siihen mahdollisuus. Mahdollisuus itsessään on jo nykyään, mutta esimerkiksi musiikkihetket on tähän saakka suunniteltu koko ryhmälle. Jatkossa haluan huomioida lapset yksilöllisemmin, niin että tuen tarpeen lapset saavat kokea ilmaisun iloa, ilman että joudumme taidekasvatushetkissä koko ajan ’’puuttumaan’’ epätoivottuun käytökseen. Minun tehtäväni opettajana on luoda sellainen oppimisympäristö, jossa musiikin ja taiteen ilo on läsnä kaikille. Minun on tärkeää muistaa, että vaikka lapsilla on tuen tarpeita, taidekasvatushetket olisivat sellaisia, joihin he voisivat osallistua osana muuta lapsiryhmää. Lapsi ryhmän yhteiset taidetoimintahetket tukevat vuorovaikutuksen syntymistä, joka taas on avainasemassa yhdessä tekemiseen ja kokemiseen (Kaikkonen, ym., 2022).

Jokaisen lapsen läsnäoloa taidekasvatuksessa on tärkeää kunnioittaa. Kun mietitään tuen lapsia, on opettajana tärkeää huomioida, ettei kaikilta voi edellyttää sellaista osallistumista, jota opettaja on ehkä mielessään ajatellut. Riittää, että on tilanteessa läsnä ja lapsi osallistuu, niin kuin hän kokee itselleen hyväksi. Taidekasvatus tuen tarpeisten lasten kanssa vaatii opettajalta ennakointia ja kykyä muuttaa jo ennalta tehtyjä suunnitelmia (Kaikkonen, ym. 2022). Tässä minun täytyy vielä kehittyä, teen yleensä melko tarkkoja suunnitelmia, sillä pidän siitä, että tiedän ennalta, mitä tulen tekemään. Minun on uskaltauduttava päästämään enemmän luovuus valloilleen ja kuunneltava yhä enemmän lasten ajatuksia toiminnan suunnitteluvaiheessa. Tämä luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteenkuuluvuuden tunne on yksi ihmisen perustarve (Kaikkonen, 2022). Taidekasvatus tukee lapsen mielikuvituksen, itseluottamuksen ja minäpystyvyyden tunnetta ja opettajan tehtävä on luoda lapsille yhdenvertainen mahdollisuus ja lähtökohdat taiteeseen tutustumiseen (Keränen, 2023). Tähän aion pyrkiä tulevaisuudessa ja aion hankkia lisää tietoa aiheesta ja tehdä työtä sen eteen, että minussa tapahtuu muutosta kohti entistä parempaa taidekasvattajuutta.

 

Taidepedagogiikan kurssilla heränneitä ajatuksia ja muutoksia itsessäni

 Pohdin lapsen ja aikuisen roolia taidekasvatuksessa vielä hieman tarkemmin. Moilanen (2023) toteaa, että lapsi ja aikuinen voivat yhdessä kohdata jotain suunnittelematonta, esteettistä, vuorovaikutusta, yhteistä toimijuutta ja vastavuoroisuutta. Taide syntyy ja tulee oikeastaan luonteeltaan spontaania, joten suunniteltukaan taidekasvatus varhaiskasvatuksessa ei sulje pois suunittelemattomuutta, vuorovaikutusta tai luonnollista ihmettelyä (Moilanen, 2023). Yhtä tärkeitä hetkiä ja mielestäni myös tärkeämpiä, kuin esimerkiksi muskarit, askartelut ja aamupiirit ovat ihan arkiset tilanteet, kuten siirtymät, ruokailu ja päivälepo myös taidekasvatuksen kannalta. Taidekasvatusta voi toteuttaa oikeastaan varhaiskasvatuksen arjessa, milloin vain, joten oikeastaan kukaan ei voi kiireeseenkään vedota siinä, ettei taidekasvatusta ole arjessa toteutettu.  Välineellisestä lähestymistavasta on onneksi tultu kohti taiteellista lähestymistapaa, jossa arvostetaan enemmän juuri prosessia, enemmän kuin lopputulosta.

Musiikkikasvatus voi olla eheyttävää, kuntouttavaa, inspiraatiota ja lapsilla musiikin avulla voidaan harjoittaa tunnesäätelyä. Lasten oma kokemusmaailma vaikuttaa siihen, kuinka hän kokee millaisenkin musiikin. Jos kyse on aivan pienestä lapsesta, ei hänellä ole vielä niin paljon muistikuvia, kuin isommalla lapsella, tai aikuisella (Söder, 2023). Musiikin kautta myös esimerkiksi S2 -lapset voivat ilmaista tunteitaan ja myös purkaa tunteitaan, jos lapsi ei siihen esimerkiksi muutoin kykene. Pohdittavan arvoinen kysymys on myös se, kuinka paljon me aikuiset ohjailemme lasten ajatuksia tai kokemusmaailmaa liittyen vaikkapa musiikkiin. Annammeko lasten kokea musiikkia omalla tavallaan, vai ohjailemmeko tiedostaen tai tiedostamatta esimerkiksi lauluvalinnoilla sitä, millaiseksi lapsen kokemus muotoutuu? Lapsi voi löytää musiikin ilon, flow:n ja soittimen mistä tahansa arkisesta tilanteesta. Vaikkapa lätäkkö, kepit, kivet, kävyt.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (karvin) mukaan taito- ja taidekasvatuksen katsotaan toteutuvan pääsääntöisesti hyvin, tosin käsityökasvatus toteutuu heikommin, kuin muu taidekasvatus. Kehollinen ja musiikillinen ilmaisu arvioitiin toteutuvan erityisen hyvin arjen spontaaneissa tilanteissa. Taito- ja taideaineiden kasvatusta voisi kehittää leikin avulla, sillä juuri leikki on lapsille ominainen tapa toimia ja oppia. Varhaiskasvatuksen henkilöstön itsearvioinneissa ilmaisun monet muodot -oppimisaluetta toteutetaan päivittäin kaikkein vähiten. Varhaiskasvatussuunnitelmien perusteissa (2022) sanotaan, että varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea tavoitteellisesti lasten musiikillisen, kuvallisen, sanallisen, kehollisen ilmaisun kehittymistä ja tutustuttaa heitä eri taiteenaloihin ja kulttuuriperinteisiin (Oph, 2022). Jokaisella lapsella on oikeus taiteen kokemiseen ja tekemiseen ja vastuu taiteelliseen kokemisen ja tekemisen mahdollisuuksista on varhaiskasvatuksen henkilöstöllä (Karvi, 2018; Uusikylä, 2022). Itse ajattelen, että tämä vastuu on juuri varhaiskasvatuksen opettajalla.

Olen itse monesti pohtinut pienten lasten kanssa toteutettavaa taito- ja taidekasvatusta. Olen työskennellyt ja ollut useissa eri päiväkodeissa. Pienten lasten (alle 3-vuotiaiden) ryhmissä lauletaan, lorutellaan ja luetaan paljon kirjoja. Pienten ryhmissä osataan tarttua hetkeen ja taidesytykkeitä on nähtävillä arjessa monessa ihan ’’tavallisessa’’ hetkessä. Kuitenkin ohjatut taidetoimintahetket ovat monesti suunniteltu ryhmän vanhimmille lapsille, liian usein kuulee ääneen sanottavan, että ’’eipä nuo alle yksivuotiaat oikein mitään voi tehdä’’. Mielestäni se on todella hassu ajatus, kyllä vain pientenkin kanssa voi taidekasvatusta toteuttaa, vaikka millä tavoin. Viimeksi lähipäivillä saimme nähdä ihania valokuva ja videokoosteita, kun kaksi ryhmämme opiskelijaa oli toteuttanut taidekasvatusta omien vauvojensa kanssa. Varhaiskasvatuksessa myös ihan niillä kaikkein pienimmillä on yhtäläinen oikeus taito- ja taidekasvatukseen, kuin isommillakin. Mielestäni pienten lasten pedagogiikkaan, nimenomaan taidepedagogiikkaan tarvittaisiin henkilöstön osalta asennemuutosta, sillä tarkeintä on kokeilu ja tekeminen, ei missään tapauksessa lopputulos. Tähän asiaan kaipaisin myös kentälle lisää koulutusta, missä konkreettisesti tehtäisiin asioita, joita pienten kanssa voi tehdä ja nostettaisiin taidekasvatus yhtä tärkeäksi, kuin mikä tahansa muukin oppimisen alue varhaiskasvatuksessa. Meillä aikuisilla olisi paljon opittavaa lapsilta, lapsille on ominaista aistillisuus ja toiminnallisuus. Aikuisilla on niin paljon ennakko-oletuksia asioista, että välittömät aistihavainnot jäävät niiden varjoon, lapsille taiteellinen toimijuus näyttäytyy heidän koko maailmasuhteessaan (Pääjoki, 2011).

Koti-, päiväkoti- ja kouluympäristö luovat lapselle käsityksen siitä, missä lapsi on hyvä, mitkä ovat hänen vahvuuksiaan ja mitkä taas heikkouksia (Uusikylä, 2022). Tämä pätee Mielestäni Uusikylä (2022) kiteyttää hyvin tärkeän ajatuksen opettajan roolista taidekasvatuksessa, on tärkeää, että tukee jokaisen lapsen kehitystä, eikä toteuttaa kasvatusta omien odotuksien mukaisesti keskittyen lahjakkaisiin ja jättäen muut vähemmälle huomiolle.  Varhaiskasvatuksessa, jossa kasvatamme alle kouluikäisiä, pieniä lapsia tämä olisi erityisen tärkeää muistaa. Onneksi lapsien varhaiskasvatussuunnitelmat keskittyvät nykyään lapsen vahvuuksiin ja vahvuuksista ja mielenkiinnon kohteista nostetaan tavoitteet toiminnalle. Tämä mahdollistaa sen, että jokainen lapsi voi kokea tulevansa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, vaikkei olisi erityisen lahjakas missään tietyssä asiassa. Ajoittain on nähtävissä, että taidekasvatusta ei kaikissa tilanteissa toteuteta lasten vahvuuksista käsin. Erilaiset äitienpäivä tai isänpäivä lahjat ja kortit tehdään monesti ’’samasta sabluunasta’’ ja kasvattajat toivovat, että lahjoista tulee kauniita, että äiti tai isä sitten ilahtuu. Tässä asiassa olen tämän kurssin aikana huomannut itsessäni tapahtuneen muutosta. Haluan tulevaisuudessa ajatella niin, että lopputuotos on taidekasvatuksessa sivuseikka, tärkeintä on prosessi, ilo ja elämykset, jotka tapahtuvat taiteen tekemisen aikana. Taidekasvattajana en halua antaa lapsille valmista mallia siitä, mitä minä odotan heidän saavan aikaan vaan haluan olla taiteen eri muotojen kokeilemisen mahdollistaja. Taidekasvatuksessa on tärkeää, että lapsi saa onnistumisen tunteita, huolimatta siitä, millainen lopputulos on. Yksi taidekasvatuksen tehtävistä on tukea lapsen terveen itsetunnon kehittymistä, kasvattajan tulisi antaa turvaa ja rakkautta, joka ei ole sidottu lapsen suoriutumiseen (Uusikylä, 2022). Alla minä luovana kasvattajana Uusikylän (2012) mukaan:

MINÄ TAIDEKASVATTAJANA NYT

 Oma ammatillinen kehittyminen taidekasvattajana on tapahtunut tähän koulutukseen saakka lähinnä työn kautta. Työyhteisössä on jaettu paljon tietoa jo alalla pitkään toimineiden toimesta, erityisesti muutaman työntekijän toimesta, joilla taide on lähellä sydäntä. Tätä kautta hankittu, osittainkin hiljainen tieto on erittäin arvokasta, mutta kieltämättä aika erilaista, mitä nyt koulutuksesta saatu tieto. Molemmat tukevat toisiaan mielestäni hyvin ja tämä on ollut itselleni arvokas asiaa, sillä olen oikeastaan koko työurani aikani kokenut, että en ole taidekasvattajana varhaiskasvatuksessa kovinkaan kummoinen. Oma näkemykseni osaamisestani on onneksi muuttunut opintojen edetessä. Musiikkikasvatus, kuvataidekasvatus ja sanataide ja draamakasvatus kursseilla olen oivaltanut sen, että taidekasvatuksen ei tarvitse olla mitään suurta lasten kanssa ja tärkein oivallukseni on ollut, ettei valmis tuotos taiteessa ole tärkeintä vaan luomisen prosessi ja kokeilun, oivaltamisen ja oppimisen ilo, eikä lopputuloksella ole niinkään merkitystä.

Olen lähtenyt työssäni lasten kanssa rohkeammin kokeilemaan erilaisia asioita. Olemme leikitelleet vahvasti musiikilla ja kuvataiteellisella kokemisella. Olen myös rohkeammin uskaltanut yhdistää eri taiteenaloja keskenään. Olemme tehneet lasten kanssa kuunnelmia ja niihin sopivia taideteoksia ruoantähteillä. Tämä on erityisesti jäänyt lasten mieleen ja olenkin luvannut, että tätä tehdään myös toisen kerran. Ruoalla taiteen tekeminen lähti lasten ajatuksista käsin ja ajatusta hetken pohdittuamme totesimme, että miksipäs ei. Tässä mielestäni olin taidekasvattaja lasten toimijuuden ja osallisuuden ytimessä. Kaikista teoksista ei tullut valmiita, mutta hauskaa oli jokaisella ja oppimisprosessi, tämä taidehetki herätti paljon keskustelua, niin päiväkodissa kuin kuulemma myös kotona päivän jälkeen. Tässä hetkessä lapset määrittelivät tavoitteet toiminnalle, ja minä opettajana mahdollistin tekemisen prosessin. On tärkeää pohtia, mikä on lapsen rooli toiminnassa ja mikä on aikuisen rooli (Moilanen, 2023).

Tavoitteena minulla olisi kyetä ennen kaikkea luomaan lapsille elämyksiä, kokemista ja oppimisen iloa taiteen avulla. Olisi tärkeää pystyä hyödyntämään niin suunniteltuja, kuin myös spontaaneja tilanteita varhaiskasvatuksen arjessa. Yhdessä taiteen tutkimisen ja luomisen kautta lasten kanssa herättää ilo ja innostus taidetta ja taiteellista tekemistä kohtaan. Itse koen tärkeänä, että jokainen lapsi saisi ilmasta itseään hänelle mielekkäällä tavalla, kaikkien lasten ei tarvitse tehdä samankaltaisia asioita taidekasvatuksen saralla. Inspiraation ja ilon tulisi olla pääroolissa.